lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kuulumisia (330vrk ja 300vrk)

Leiri tuli ja meni, aivan mahtavaahan siellä oli. Koko leirin aikana ehdin ratsastaa kunnolla Tvisturilla, Hnyfillillä, Hljömurilla, Kveikurilla ja Humorilla, Hemjalla ratsastin vikana päivänä alakentältä tallille :) Tarkempaa postausta en jaksa kirjoittaa, ainakaan vielä, mutta pari kuvaa ja video voivat ehkä kertoa enemmän kuin tuhat sanaa :D Toinenkin video löytyy Youtubesta hakusanalla "Sahalan Ninjayksisarviset" :)


Sulo

Tvistur

Tvistur, leirihoitsu :) <3


Sitten vielä pikaisesti tammojen kuulumisiin. Ruusalla tuli eilen täyteen 330 tiineysvuorokautta, Roosalla näin ollen tasan 300. Ruusasta näkee selvästi että sen olo on lievästi sanottuna tukala. Sen käveleminen on varmaankin varsan painosta johtuen hieman hankalan oloista ja hevonen kulkee ristiselkä aavistuksen "köyryssä" - ehkä tämä helpottaa oloa? Ruusan nisät ovat aamuisin täyttyneet huomattavasti, iltaan mennessä ne kumminkin vielä kutistuvat selvästi. Roosankin nisät ovat täyttyneet, sillä kuitenkin laskettuun on vielä yli kuukausi odotusta. Tallissa ollaan alettu käydä yöllä aina muutaman kerran kattomassa tilanne - yleensä molemmat nuokkuvat normaalisti seisaallaan tai pötköttelevät rauhassa. Kohta lähden taas kurkkaamaan, mikä tallissa onkaan meininki. Huh, jännitys alkaa käydä jo ihan sietämättömäksi, katsotaan jos tällä postaustahdilla jo seuraavaan kirjoitukseen saataisiin varsakuvia :D


tiistai 2. kesäkuuta 2015

307vrk & 277vrk täynnä!

Ja jännitys varsinkin ensimmäisenä varsovan tamman puolesta sen kun tiivistyy..

31.5.2015 - 305 vrk
25.5.2015 - 269 vrk
Heippa taas! Jännitys täällä tiivistyy, Ruusalla täysiaikaiseen varsaan olisi matkaa enää 13 vrk! Erityisesti Ruusasta alkaa jo selvästi huomata tukalammaksi käyneen olon - illalla laitumelta talliin päästessään se on selvästi väsyneempi kuin ennen. Aamuisin huomaa kuinka tyttö on yöllä köllötellyt puruissa - mitä se ei ennen ole tehnyt kovin usein. Ruoka on molemmille maistunut melko samalla tavalla kuin ennenkin, eikä nisissä ole tapahtunut ainakaan huomattavia muutoksia. Molempien varsat ovat alkaneet entistäkin liikkuvaisemmiksi, eikä ole enää mikään ihme, jos illalla jompaakumpaa kytätessä huomaa mahan välillä hytkähtelevän selvästi.





Onko teillä mitään arvailuja millaisia varsoja meille tuleekaan putkahtelemaan? Veikkauksia saa heittää kommentteihin! Itse näin vähän aikaa sitten unta, jossa molemmat tamnat varsoivat samaan aikaan :D Ruusa varsoi suloisen, tummanruunikon tammavarsan, joka oli luonteeltaan superkiltti, herttainen ja herkkä. Roosa taas varsoi varsan isän näköisen, jykevän orivarsan, joka oli unessa muistaakseni luonteeltaan todella voimakkaan oman tahdon omaava yksilö :D Saa nähdä, oliko uni enne vai pikemminkin vain toiveajattelua :D